Galaksiuutiset

Oikeat ja väärät henget - saako niistä puhua

2011-03-25T10:34:00.001+02:00

Hengellisen arvioinnin ajankohtaisuus ja tarve

"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa". (1. Joh. 4:1-3).

Ylläolevan Johanneksen kirjeen mukaan suuri pääkriteeri kaiken hengellisen toiminnan arvioinnissa on se, tunnustetaanko historiallinen Jeesus Nasaretilainen siksi, joka Hän on: Kristukseksi (voidelluksi), ihmiseksi tulleeksi Jumalaksi. "...jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta".

Tämän suuren pääperiaatteen mukaisesti kaikki profetoiminen, sananjulistus ja totuutena esitettävä puhe on punnittava. Tässä ei ole siis kyse mistään näkymättömistä, ihmisistä irrallaan olevista hengistä, vaan keskellämme elävistä ihmisistä ja siitä, missä hengessä he puhuvat tai profetoivat.

Ei riitä, että Jeesuksesta puhutaan vain suurena opettajana, profeettana tai edes ylipäätään ainutlaatuisena jumalallisena olentona. Raamattu sanoo: "...ei kukaan voi sanoa: 'Jeesus olkoon Herra (= Kyrios, Jumala, Kaikkivaltias)', paitsi Pyhässä Hengessä." (1. Kor. 12:3).

Laajasti ottaen siis siellä, missä ollaan yhtä mieltä siitä, kuka Jeesus on - ihmiseksi tullut Herra ja Jumala - on oikea kasvualusta aidoille Pyhän Hengen lahjoille. Taas siellä, missä tätä Jeesuksen jumaluutta ei tunnusteta, voi tosin yhtä lailla vaikuttaa hengellisten lahjojen kaltaiset ilmiöt, mutta silloin kyse ei ole Jumalan, vaan sielunvihollisen, antikristuksen, hengestä. Näihin ilmiöihin palaamme tässä artikkelissa tuonnempana.

Hengellisten ilmaisumuotojen impulsiivisuus ja arvovaltainen ilmaisu (kaipaamme ja odotammehan Herran puhuvan meille suoraan profeetallisten lahjojen kautta) edellyttävät aina sanoman todellisen arvon punnitsemista ja vieraista lähteistä olevan vaikutuksen erottamista.

Aktiivista vuorovaikutusta profeettojen ja seurakunnan välillä pitäisi siksi jatkuvasti harjoitella. Pelkkä passiivinen profetioiden kuunteleminen ilman minkäänlaista palautteen antamista ja ääneen lausuttua arviointia on huonoin mahdollinen tapa, jolla profetoimiseen voi suhtautua.

Vaatii myös hengellistä kypsyyttä, jotta heikkoa ja kasvun alaista tai muuten vajavaista profetoimista ei sekoitettaisi väärään profeetallisuuteen ja sammutettaisi Herran Henkeä.

"Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on." (1. Tess. 5:19-21).

Profetoimisen kolme lähdettä

Ihminen voi tuoda profetian esille useassa hengellisessä tilassa. Kaikissa tapauksissa vaikutusmekanismi on kuitenkin samankaltainen: ihminen kokee välittävänsä sanomaa toisen persoonan puhetorvena. Vaikutus on sukua taiteelliselle luomisprosessille ja muistuttaa musiikillista improvisointia tai eläytyvää dramatisointia, jossa persoonallisuus antautuu profeetalliselle innoitukselle.

Pohdiskeluun ja analyyttiseen ajatteluun taipuvaiset ihmiset voivat saada profeetallisen ilmaisulahjan yhtä hyvin kuin impulsiivisemmat, taiteelliset ja temperamenttisetkin luonteet. Sellaisissa tapauksissa profetia saattaa muotoutua osa osalta sisimpään - kuin maalaus tai runo - ja kypsyä ajan myötä joko suusanallisesti tai jossakin muussa muodossa esitettäväksi.

Kaikissa tapauksissa profeetallinen innoitus voi virittyä kolmesta eri lähteestä:
1. Pyhästä Hengestä
2. ihmisen sielusta
3. valheellisesta demonihengestä.

Lue koko artikkeli osoitteesta

http://www.saunalahti.fi/vpekki/raamattu/prof1.htm

Usko tai älä

2010-11-15T10:27:00.001+02:00

Milloin ja missä löysin Jumalan

Olin kaksikymppinen nuori mies, ja oli suunnilleen helmikuun loppu 1975. Asuin vielä vanhempieni talossa Espoon Lahnuksessa. Valon lisääntyessä päivittäin myös uskoni syntyi noina päivinä, ja lopulta löysin Jumalan! Se oli elämäni selkein ja suurenmoisin tapahtuma. Ja se oli monin verroin onnellisempaa, todellisempaa ja kestävämpää kuin ikinä olin kuvitellut.

Mistä Jumala sitten löytyi? Voin vain sanoa, että kaikkialla läsnäoleva Jumala, joka on luonut maailmankaikkeuden ja ihmiset ja minunkin jokaisen soluni, antoi selkeän kiinnekohdan: Hän oli itsekin tullut eräänä päivänä pieneksi ihmiseksi ja kävellyt, toiminut ja puhunut ihmiskunnan keskellä! Ja mikä olisikaan voinut olla sen selvempää ja johdonmukaisempaa, jos Hän kerran halusi ilmoittaa itsensä?

Mistä kiinnostus Jumalaan alkoi

Evankeliumin siemen kylvettiin sieluuni jo Taivallahden kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Opettajani Maija Kahri käytti vuoden 1961 pääsiäisajan koulupäivät opetukseen Jeesuksesta, Hänen elämästään, ristinkuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Isäni äiti oli myös valoisa karjalainen uskova mummo. Se mietitytti syvästi lapsen sydäntäni.

Kuitenkin elämäni suuntautui sittemmin hippiaatteen, musiikin ja pilvikulttuurin värittämään menoon. Se sotki koulunkäyntini, opiskeluni ja koko teini-ikäni niin, että olin lopulta täysin umpikujassa. 70-luvun alussa kävin rippikoululeirin Hilassa. Muistan, kuinka kauniin luonnon keskellä koin toisaalta syvää kaipuuta löytää rakastava Jumala, toisaalta peitin epävarmuuteni ja arkuuteni rokkarin rooliin. En uskaltanut lähestyä edes riparimme kauneinta tyttöä, vaikka hän oli ihastunut minuun.

Koukussa

Vihasinkin itsessäni olevia pelkoja, häpeää ja ujouden tunteita. Kaipasin syvästi yhteyttä toisiin ihmisiin, olisin halunnut tutustua moniin ja ilmaista itseäni. Olin lahjakas kirjoittaja ja kitaristi, mutta lääkkeet itseilmaisun tarpeeseeni löytyivät aina viinasta, pilvestä ja muista päihteistä - vain niiden vaikutuksessa koin vapautta ja tunsin saavani yhteyden toisiin.

Vaikka vanhempani eivät olleet uskonnollisia, äitini, joka oli lehtitoimittaja, ymmärsi ohjata minua mm. hengellisten tekstien lukemiseen. Hän järjesti myös kirkon työntekijöitä pitämään kerhoa kylämme jengille. Kokoonnuimme omakotitalomme alakerrassa, jossa useimmiten vietimme aikaa juomisen ja pilvenpolton merkeissä.

Kaksikymppisenä olin jo täysin päihderiippuvainen ja alkoholisoitunut. Samalla kaipuuni Jumalan puoleen oli lisääntynyt polttavaksi tarpeeksi löytää elävä usko ja Jumalan voima avukseni. Myös jengiystäviäni oli aiemmin tullut uskoon ja varsinkin tämä puhutteli minua syvästi.

Miten Jumalan löytäminen tapahtui

Kevättalvella 1975 aloin sitten suorastaan ahmimalla lukea kotonani äitini minulle juhannuksena 1973 lahjoittamaa pientä Uutta Testamenttia (jonka koiramme valitettavasti sittemmin söi). Jatkaessani lukemista huomasin alkavani samaistua niihin, joille Uusi Testamentti on varsinaisesti kirjoitettu: Syntisiin ihmisiin! Siis juuri sellaisiin kuin minä!

Tajusin, että juuri minua varten Jumala oli lähettänyt Poikansa. En tuossa elämäntilanteessani enää lukenut evankeliumia arvostellen sitä kuin tuomari, joka lukee testamenttia vain kumotakseen sen - kyse oli minun elämästäni ja tulevaisuudestani! Halusin saada sen vapauden, ilon, rauhan ja elämän, jonka tuo testamentti lupasi. Halusin olla perillinen.

En halunnut enää käyttää alkoholia ja päihteitä - ne olivat kerta kerralta syösseet minut yhä hallitsemattomampiin tekoihin, katumukseen, häpeään ja ahdistukseen. Halusin puhdistua, elää, ja rakastaa todellisesti. Halusin enemmän kuin mitään muuta löytää kaiken tarkoituksen, elämän todellisen ja alkuperäisen mielekkyyden. Olin valmis luopumaan ennakkoluuloistani, hihhuliksi leimautumisen pelosta ja maineestani (joka oli jo tuhannesti mennyttä) - ja mitä enemmän olin valmis luovuttamaan tämän kaiken, sitä enemmän toivonikin kasvoi.

Sanoinkuvaamaton rauha, vapaus ja helpotus alkoi virrata elämääni, kun minulle valkeni, että saan kuulua niihin, jotka ovat jo saaneet syntinsä anteeksi. Evankeliumin mukaan omistin uuden elämän ja perintöosan ikuiseen elämään taivaassa, tässä ja nyt, vain uskomalla Jeesukseen!

Tällä tavalla minulle alkoi avautua se ihmeellinen maailma, jossa loistaa uusi ja valoisa toivon ulottuvuus. Pyhä Henki yksinkertaisesti vaikutti sisimmässäni niin, että uskoin evankeliumin ja halusin myös omistaa kaiken, minkä se voi antaa.

Kuinka Jumalan löytäminen vaikutti elämääni

Keskustelin sitten eräänä päivänä samanlaisen kiinnostuksen ja kaipuun valtaaman ystäväni kanssa kotonani kahvikupin äärellä. Puhuimme ensi kertaa ääneen Kristuksesta ja uskonasioista. Silloin koimme jotakin valtavaa: Ihmeellinen, puhdas, kirkas ja rakkaudentäyteinen Jumalan läsnäolo alkoi ympäröidä meitä - oli kuin taivaan enkelit olisivat istuneet ja iloinneet kanssamme siinä samassa pöydässä!

Aloin puhua uskostani, Uudesta Testamentista ja sen sanomasta kaikille. Syntitottumukseni, päihdeorjuuteni ja kaikki sisäiset pelkoni ja taakkani hellittivät ja putosivat yltäni kuin kuivat lehdet puusta - vihdoinkin, vuosien etsinnän ja unelmoinnin jälkeen! Tajusin, että minulla ei enää koskaan ole mitään pelättävää, koska ikuisuutenikin on turvattu. Olin päässyt osalliseksi jostakin, jonka elävästi tunsin katoamattomaksi ja jota minulta ei mikään voisi riistää - vaikka olisin kuollut siihen paikkaan!

Taivaskokemuksia

Muistan, kuinka monena aamuna heräsin ja ensimmäiseksi ihmettelin, kuinka minulla on niin merkillisen ihana, puhdas ja vapaa olo. Ei krapulaa, ei vieroitusoireita, ei pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää, vaan suloinen rauhan ja turvallisuuden tunne, kuin pienellä lapsella. Sitten vasta muistinkin: Ai niin, minähän olen tullut uskoon ja se onkin tällaista! Ja niin aloin siinä vuoteeni vierellä kiittää ja rukoilla Jeesusta Kristusta, jonka ymmärsin nyt todellisesti olevan olemassa - kuolleista nousseena Jumalan Poikana.

Rukoillessani tunsin usein autuutta, joka oli kuin sulaa makeutta olemuksessani, kun kiitin ja ylistin Jeesusta. Kerran näin konkreettisesti, niin konkreettisesti kuin ihmisen silmillä ylipäätään voinee nähdä, taivaallisen Isäni suuren rakkauden. Oli kuin pilvien raottuessa taivaan avoimet portit olisivat loistaneet sanomatonta kirkkautta suoraan huoneeseen, jossa olin. Silloin saatoin vain itkeä kuin tuhlaajalapsi, joka on löytänyt kotiiin Isän luo.

Tiedän tänäkin päivänä, että taivaan ikuinen ilo ja rajaton autuus ovat todellisuutta, koska olen sen itse kokenut ja nähnyt. Usein maltoin tuskin lopettaa rukouksiani ajoissa ja kiirehtiä päivän toimiin, sillä niin runsaasti sain vastaanottaa tuota Jumalan rakkauden virtaa, joka tähän päivään saakka on kantanut elämääni.

Entä sitten

Kaikki tämä saattaa kuulostaa kovin tunnepitoiselta, ja vaikka uskonelämääni liittyykin paljon tunteita, niin ihania kuin kipeitäkin - jotka kaikki hyväksyn - kyse ei ole tunteista, vaan tosiasioihin perustautumisesta ja tahdonvalinnoista. Kristus on elävänä läsnä uskovan elämässä, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä, joita kumpiakin on matkalla riittänyt.

Hänen ohjauksensa, johdatuksensa ja vastauksensa rukouksiini ovat olleet konkreettista todellisuutta tällä yli kolmenkymmenen vuoden taipaleella. Olen saanut tulla tuntemaan syvästi oman inhimillisen raadollisuuteni - mutta myös vahvuuteni - ja ennen kaikkea taivaallisen Isäni ja Jeesuksen Kristuksen pettämättömän uskollisuuden silloinkin, kun omat askeleet ovat harhautuneet. Ja niin on tapahtunut monet kerrat!

Tänään luotan Häneen syvemmin, ja Hänen rakkautensa ansiosta voin rakastaa myös omaa elämääni, särmineen ja vajavuuksineen kaikkineen.

*******

APPELSIINITAIVAS - Vanhan hipin kuoriutumisia

2010-03-12T15:15:00.004+02:00

Uusi blogini löytyy osoitteesta

http://veccio.wordpress.com/

jossa tämän blogin sisällön lisäksi uusia juttuja:

Runoutta, kaikkeuden kauneutta, ihmisen pintaa ja syvyyttä, Luojan hyvyyttä.

Bienvenido!